”Biofiktiota” edustava opus ei ole ensimmäinen Pekurista käsittelevä teos. Erno Paasilinna julkaisi vuonna 1998 ytimekkäästi muotoillun nimikkeen Rohkeus. Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Tämä nosti tarinan suuren yleisön tietoisuuteen.

Runsaasti muutakin miehen kohtalosta on julkaistu. Louhela ei kulje vain entisiä jälkiä, vaan on paneutunut perusteellisesti monen arkiston aineistoon. Kivet on käännetty, millainen on jälki ja tulos?

TORPPARIN POIKA Pekurinen Savon Juvalta lähti 1920-luvulla ahtaajaksi ja
laivanapumieheksi Kotkan satamaan. Sikäläinen kirjava elämä salapirtun ja ilolintujen
merkeissä ajoi raittiin pojan Helsinkiin, mistä järjestyi autonkuljettajan hommia.

Voi olla pikkujuttu, mutta ennakoi suurempaa aukkoisuutta, mitä ei voi puolustaa taiteellisella vapaudella.

Myöskään miehen harvinaista etunimeä ei valoteta, vaikka se on enteellinen. Kristilliseen kotiin syntynyt Pekurinen ristittiin uskonpuhdistusajan saksalaisen teologin Johan Arndtin mukaan. Tämän mystis-pietistiset hartauskirjat olivat Suomessakin vuosisatojen ajan bestsellereitä.

KUN PEKURISELLA oli jo valmiiksi ajatuksia väkivallattomasta elämästä, hän tutustui lukunsa keskeyttäneeseen teekkariin Aarne Selinheimoon liittyen tämän perustamaan Antimilitaristien liittoon. Pian hän olikin sen puheenjohtaja.

Selinheimon kautta Pekurinen tutustui Leo Tolstoin väkivallattoman vastarinnan oppiin ja Pjotr Kropotkinin anarkismiin. Venäläisten aatelismiesten ideat eivät purreet Suomessa, ja kutsunnoista pois jäänyt Pekurinen joutui pitkään vankilakierteeseen kieltäytyessään kaikesta sotilaallisesta meiningistä. Pahin oli Ilmajoen rangaistuslaitos, missä Arndt kuokki sääskipilvissä suota.

Pitkin matkaa hänet leimataan kommunistiksi: näin arveli muun muassa epäilyttävistä poliittisista aineksista kirjaa pitänyt Etsivä keskuspoliisi.

Arndt kannatti kyllä sosialismia, mutta ilman väkivaltaista vallankumousta.

Kun mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen, lapualaiset muiluttavat ja nöyryyttävät häntä.

Tässä vaiheessa Pekurisen tapaus oli saanut jo kansainvälistä huomiota. Hyvin verkostoituneiden suomalaisten rauhanmiesten Felix Iversenin ja Aarne Selinheimon kontaktien kautta Pekurisen tueksi otti kantaa jopa fyysikko Albert Einstein.

Kaikki tämä ehkä aiheutti sen, että SDP:n johdolla säädettiin vuonna 1931 Lex Pekurinen. Uusi laki mahdollisti rauhanaikaisen siviilipalvelun.

KIRJA SEURAA enemmän miehen perhe-elämää kuin poliittisia tapahtumia. Kun kyse on romaanista eikä tutkimuksesta, mukana pitääkin olla arjen yksityiskohtia, mutta kun takana kulkee päähenkilön sodanvastainen tendenssi, yksityiselämän esitys jää kalpeaksi.

Kun tähän on dokumentaatiota niukasti, esitys tahtoo painua sentimentaalisen puolelle. Joka tapauksessa vaimo, turkisliikkeen ompelija on todellinen arjen sankari, joka kesti puutteen ja miehensä tiukan vakaumuksen aiheuttamat vaikeudet.

Romaanin dokumentaariseen puoleen kuuluu, että Louhela ehti tavata Pekurisen pojan Arndt Juhanin (1939-2024). Pekurisen ainoa poika piti isänsä ratkaisuja kaheleina.

Romaanin käyttämä sinä-puhuttelu läpi linjan kiusaa ensin, mutta pian siihen tottuu. Suurin ongelma on kymmenen vuoden hiljaisuus 1930-1939, jolloin Pekurisen elämästä ja maan tilanteesta ei kerrota juuri mitään. Kuitenkin tämä ajanjakso oli ratkaiseva sodan ja rauhan kysymyksessä.

Työväenliike ja vapaamieliset taistelivat lapualaisuutta vastaan, sen Mäntsälän kapina 1932 torjuttiin, yritettiin luoda kansanrintama Suomeenkin. Espanjan tasavallan taistelua sympatisoitiin.

Vaikka Arndt ei ollut merkittävässä roolissa, mukana hänkin oli, kuten keräämässä allekirjoituksia kuolemanrangaistusta vastustaneeseen adressiin vuonna 1935.

Yhdessä Selinheimon kanssa Pekurinen perusti myös Suomen Sodanvastustajain liiton.

SOTA LÄHENI MAAILMALLA koko ajan, mutta romaanissa tähän päästään mukaan vasta syyskuussa 1939 Molotov–Ribbentrop -sopimuksen myötä. Pian Selinheimo kuolee tuberkuloosiin ja hänen mukanaan katoaa rauhanomaisen maailmanvallankumouksen ihanne.

Talvisodan Arndt oli jatkuvan aseista kieltäytymisensä takia vankilassa. Lex Pekurinen ei sotatilan aikana ollut voimassa.

Jatkosodan alettua mies komennettiin syksyllä 1941 työvelvollisena Suomussalmen rintamalle. Mutta kun hän yhä kieltäytyi univormusta ja kivääristä, romaanin kapteeni Kallio, oikeasti Pentti Valkonen määräsi hänet paikalla teloitettavaksi.

Kaksi asevelvollista kieltäytyi, kolmas totteli. Päivä oli 5.11.1941. Arndt oli kolmekymmentäkuusivuotias.

SODAN JÄLKEEN eduskunnan rauhanopposition jäsen ja SKDL:n puheenjohtaja K.H. Wiik koetti saada tapauksen tutkittavaksi, mutta se raukesi. Teloituskäskyn antanut kapteeni, Mannerheim-ristin ritari Valkonen oli kaatunut 1944.

Mutta yhä pätee Arndt Pekurisen Jonathan Swiftilta oppima vaalilause ”Kun ihmisiä ei syödä, on heitä turha teurastaa”.